*

TimoUotila1 Elämän tragikomediaa

Kun Suomi ei pärjää, hurratkaamme Ruotsia ja €-maita

# Tuli tässä taas katselluksi yleisurheilua, Suomen entistä paraatilajia Lontoon MM-kisoissa. Yle näytti kisoja tuntitolkulla joka päivä, vaikka Suomen pienen joukkueen mitalimahdollisuudet tiedettiin aivan olemattomiksi.

   Minulla olivat mielessä ja muistissa Helsingissä v. 1983 järjestetyt kisat, joita katselin maapallon alapuolella Australian Sydneyssä. Innostuin Tiina Lillakin huikeasta keihäskaaresta ja kultamitalista. Ja maratonjuoksusta riemastuivat minun australialaiset ystäväni, koska voitto päätyi kengurujen maahan. Minä katselin maratonia koti-ikävän vallassa, koska juoksijat kiertelivät minulle perin tutuissa maisemissa.

   Yleisurheilun MM-kisat järjestettiin taas Helsingissä v. 2005. Noissa sateiden vainoamissa kisoissa Suomelle tuli hiukan mitalimenestystä. Mutta tuntuvilla oli jo, että Suomi on liian pieni maa menestyäkseen muinaiseen malliin näissä globaaleissa geimeissä.

   Näiden Lontoon MM-kisojen kokemusten pohjalta ehdottaisinkin, että ryhtyisimme kannustamaan ja hurraamaan ruotsalaisia ja muita pohjoimaalaisia. Norjahan sai kaksi komeaa mitalia ja Ruotsin yhden hopeisen. Ja ellei Pohjolakaan enää pärjää näissä kisoissa, voisimme ryhtyä kannustamaan ominamme €uroopan Unionin väkeä.

   Tässä on meikämiehen vaikutelmia muutamalta Lontoon kisapäivältä.

 

04.08.2017

# Illalla katselin televisiosta Lontoossa alkaneita yleisurheilun MM-kisoja. Tämän hetken urheiluidolit Usain Bolt ja Mo Farah esiintyivät molemmat heti ensimmäisenä päivänä. Bolt selvisi näytöstahtiin 100 metrillä alkueristä jatkoon.

   Farah joutui heti kovaan tulikokeeseen kympin juoksussa. Hänen ennätyksellistä voittoputkeaan yrittivät katkaista Kenian, Etiopian ja Ugandan juoksijat. Mutta taas kävi niin kuin aina ennen: Farah voitti huikealla loppukirillään. Hän ei ollut edes poikki maaliin saavuttuaan ja kiipesi heti katsomoon juhlimaan vaimonsa ja pikkulastensa kanssa. Uskomatonta.

   Suomalaiset epäonnistuivat eivätkä päässeet lajeissaan jatkoon. Olisin jättänyt häviäjät suremaan omissa nurkissaan. Mutta urheilutoimittajien tapana on pyörittää puukkoa suomalaisten epäonnistujien tuoreessa haavassa. Jättäisin mielelläni tappion kärsineet rauhassa nuolemaan haavojaan.

 

07.08.2017

# Loppuillasta on taas kerran katseltu televisiossa yleisurheilun MM-kisoja Lontoosta. Suomen nuori lupaava komiloikkaaja ikävä kyllä putosi jatkosta. Yritin iloita norjalaisesta, joka selvisi jatkoon pitkissä aidoissa. Suomi on liian pieni maa pärjätäkseen enää globaaleissa suurkisoissa. On ryhdyttävä hurraamaan Pohjoismaille tai jopa koko Euroopan Unionille.  Niinhän jenkeilläkin on takanaan viitisenkymmentä osavaltiota…

 

09.08.2017

# Olen katsonut televisiosta Lontoon MM-yleisurheilua. Kaatosade oli yhtä paha kuin Helsingin MM-kisoissa v. 2005. Suomelle päivä oli tavanomainen pannukakku. Sekä naisestejuoksija että miesmoukarinheittäjä putosivat karsinnoissa. Lekan heittäjä vielä kaatui sateen liukastamassa ringissä.

   Mutta norjalainen nuori poika Karsten Warholm teki ihmeitä ja voitti pitkissä aidoissa kaikki mustat miehet.  Hän ei maalissa itsekään uskonut voittaneensa.  Kunpa Suomellekin kävisi vielä joskus noin hienosti. Jaa, mutta norjalaisethan ovat aivan naapureita täältä yhteisestä Pohjolan kansankodista. Mehän olemme kuin samasta puusta. Kannattaa siis hurrata norjalaista niin kuin teimme jo kiekossa, jossa hopea meni tai itse asiassa tuli ”melkein suomalaiselle” pojalle, jonka äiti on jopa syntynyt Suomessa.

 

13.08.2017

# Tänään on taas katseltu televisiossa yleisurheilun MM-kisoja Lontoosta.  Päivällä näytettiin jo tuntikausia kävelykilpailuja. Kertokaa nyt minulle kuitenkin, miten käveleminen ja juokseminen voidaan käytännössä erottaa toisistaan. Tiedän kyllä, että kävelyssä eivät molemmat jalat saa olla yhtä aikaa ilmassa. Mutta sen havaitseminen on lievästi sanottuna mahdotonta. Tuomarointi on mielipideasioista päättämistä. Kävelykisat ovat kuin kilpailtaisiin siitä, kuka kuiskaa kovimmin. Joka tapauksessa se ranskalainen ykkönen ansaitsi ylivoimaisen voittonsa.

   Illalla 1 500 metrillä norjalainen yllätysmies ponnisteli tummien afrikkalaisten jälkeen pronssille. Oli mukava taas hurrata Pohjolan pojalle. Tähän on syytä totutella, koska pienen Suomen menestys on globaaleissa kisoissa aivan ymmärrettävistä syistä yhä harvinaisempaa. Paavo Nurmen ja Lasse Virénin päivät ovat auttamattomasti ohi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Norjalla oli kisajoukkueessa kolmetoista urheilijaa. Suomella kaksitoista. Ruotsilla yli kolmekymmentä. Määrä ei korvannut laatua, vaikka Ruotsiin yksi mitali tulikin. Norjalaisten hyötysuhde oli ylivoimaisesti paras, hinta- laatusuhteesta on paha sanoa mitään kun ei tiedä urheilijoihin tehtyjä rahallisia panostuksia. Voi olettaa, että öljyvaltio Norjan panostukset olisivat sierainparia kohden kovimmat.

Omasta mielestäni meillä urheilijoiden henkinen kasvattaminen on enemmän tai vähemmän hukassa. Mistä kertookaan se, että urheilijat narisevat järjestäjille sellaisestakin asiasta, että he eivät pääse juoksemaan tai hyppäämään myötätuuleen jotta saisivat tulosrajan tehtyä?

Penkkiurheilijalle syntyy mielikuva, että tärkeintä ei ole lähteä kisoihin menestymään vaan päästä tekemään mukava reissu toisia urheilijoita tapaamaan. Lontoon kisoissa monet kunnossa olevat urheilijat - eivät suomalaiset - tekivät omia ennätyksiään vastatuuleen tehdyillä suorituksilla. Tuskin olivat tulleet valituksi nippa nappa sallituissa olosuhteissa tehdyillä myötätuulituloksilla.

Tulosrajojen hyväksymisperusteet tarvitsisivat myös viilaamista. Se, että pituushyppääjä käy jossakin korkealla tekemässä tuloksen jolla juuri ja juuri pääsee kisoihin ja itse kisoissa jää 61 senttiä tästä tuloksesta on todellinen limbo. Myös hallikisojen tuloksiin pitäisi suhtautua kriittisemmin jo siitäkin syystä että ne tehdään talvella, useita kuukausia, jopa puoli vuotta ennen kisoja ja aivan eri olosuhteissa.

Valtaosa suomalaisista urheilijoista teki mielestäni kisoissa tasonsa mukaiset suoritukset. Pari loppukilpailupaikkaa oli aivan senttipeliä, joissa onnikaan ei ollut myötä. Näitä tulee aina. Parhaimmistoa olivat keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, maratoonari Anne-Mari Hyryläinen, kävelijät sekä kolmiloikkaajat. Myös moukarinheitossa oli finaalipaikka lähellä.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tuure Piittinen, #1.
Olen paljossa samaa mieltä. Norjan "hyötysuhde" oli tosiaan pohjoismaista paras. Suomella oli paljon huonoa onnea eli niukkoja putoamisia.

Tulosrajat ovat suurille maille helpompia kuin pienille. Montakohan tulosrajojen ylittäjää jäi kotirannalle vaikka Yhdysvalloissa? Pienten maiden joukkueissa on eniten "turistimatkailijoita". Mutta suurin osa osanottajistahan on "turisteja". Kaikki eivät voi päästä mitaleille. Turismi on sitä paitsi ihan hyvä elinkeino. Ja turistimatka voi samalla olla opintomatka.

Nämä olivat Suomelle toiset suurkisat, joissa tuli selvä pettymys. Muistamme hyvin viime vuoden Rion riipaisevat tunnelmat.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minun ei pitäisi kirjoittaa yhtään mitään huippu-urheilusta, kun se ei vain jaksa kiinnostaa yhtään ja ihmettelen aina lähipiirini miehiä, miten he jaksavatkin tuntitolkulla katsella jonkun tuntemattoman ihmisen juoksua tai hyppyjä ym. liikkumista:) "Dopatut" miehet ja naiset kilvoittelevat siitä, kuka pääsee kuin koira veräjästä puhtain paperein näytteiden otosta? Olipa pahasti sanottu! Hyi kaija. Anteeksi pyydän jo nöyrästi etukäteen kaikilta urheiluhulluilta ihmisiltä.

Muistelin tässä vanhoja lukemiani tietoja rahamääristä mitkä uppoavat huippu-urheilun tukemiseen. Mieleeni on jäänyt pieni sivukulu vuosien takaa, eli luku neljä miljoonaa euroa, joka oli vuodessa käytetty verovaroin kustannettuun doping-valvontaan? Onko siinäkään mitään järkeä? Sekin on kuitenkin vain murto-osa muista kuluista.

Itse kannattaisin valtion tukien siirtämistä enemmän nuorison urheiluun ja erilaisten hallien lisärakentamiseen, jotta mahdollisimman moni nuori pääsisi harrastamaan eri liikuntalajeja, varallisuudesta riippumatta myöskin talvella.

Kilpaurheilua voisi jokainen harrastaa halujensa mukaan ilman, että valtion varoja tuhlataan isoja summia muutamaan mitaliin, joka kuitenkaan ei kuitenkaan koskaan vastaa kansan odotuksia. Kiljuva- tai buuaava katsomo on minusta jotenkin outo näky nykymaailmassa. Voisimme jopa saada joistakin muistakin fiksuimmista maista "seuraajia"?

Kansallinen ylpeyskö siinä eniten kärsisi tappioita, jos meillä isoihin kisoihin ei olisi lähtijöitä suurella joukolla, vaan vain muutama "Paavo Nurmi" kävisi juoksemassa, jos kunto sattuisi olemaan loistavassa vireessä juuri silloin.

EI, ei se tietenkään kävisi! Isot urheilujärjestöjen organisaatiot, eivät moista alennustilaa koskaan sallisi ja suurelle joukolle miehiä kansalliset suomalaiset urheilutähdet jäisivät ehkä aina vain haaveeksi. Mitä tilalle, siinä kysymys?

Itse näkisin rahan siirtämisen lähinnä nuorisoon ja kansan oman vapaa-ajan vieton lisääntyvänä liikkumisena, terveytenä ja myöskin parempana mielenterveydenhoitona. Kaikki voittaisivat! Hurraisimme sitten muiden maiden "urheilutähdille", jos tarvetta siihen on...

Pohjoismaat ja Viro olisivat meitä lähempänä, kuin esimerkiksi muut eteläiset EU-maat, mutta hurrattavat urheilijat lisääntyisivät samassa suhteessa, kun nauttisimme vain muidenkin maiden saavutuksista. Samaa lajiahan tässä kaikki ollaan...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Urheilumenestys on aikojen saatossa antanut pienelle kansakunnalle itsetuntoa, jonka merkitystä en sinänsä osaa arvioida. Suomi kansakuntana on tullut tunnetuksi maailmalla paljolti urheilun kautta, ja sillä uskon olleen välillisiä vaikutuksia moniin asioihin.

Yleisurheilun ammattimaistuminen on tuonut omia lieveilmiöitään samalla kun sen harrastus on levinnyt liki kaikkiin maailman maihin. Itse vieraannuin aktiivisen seuraajan roolista siinä vaiheessa, kun timantti- ym liigat alkoivat valloittaa maailman kilpailukalentereita. EM- ja MM- kisoista jaksan seurata useimmat lajit tai ainakin lukea tulokset, SM- kisat ja perinteinen Suomi-Ruotsi maaottelu ovat niitä jotka katson televisiosta aina kuin mahdollista. Kohtahan se "Hakkaa päälle suomen poika" kamilastus taas käydään.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tuure Piittinen, #4.
En yhtään aliarvioi urheilun merkitystä pienten kansojen itsetunnon välineenä. Erityisesti mieleeni tulevat Tukholman olympialaiset v. 1912. Siellähän
Hannes Kolehmainen "juoksi Suomen maailmankartalle". Mutta vielä enemmän ajattelen sitä, että suuriruhtinaskunta Suomi ei siellä halunnut esiintyä Venäjän lipun alla.

Kaikille suurille maille urheilu ei ole yhtä tärkeää. Maailman toiseksi väkirikkain maa Intia ei useinkaan juhli palkintopallilla. Mutta tietojen mukaan intialaiset ovat viime aikoina kiinnostuneet pesäpallosta. Kenties he kohta yltävät siinä lajissa hopeapallille...

Urheilu on myös suurta bisnestä, jonka kaikki muodot, menetelmät ja lurjustelut olisi syytä läpivalaista ja paljastaa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #6

Timo,"Hannes Kolehmainen "juoksi Suomen maailmankartalle".

Elimme kyllä silloin täysin toisenlaisia aikoja, ihan niin kuin vielä 1952, Helsingin olympialaistenkin aikaan. Silloin pieni, mutta sodasta selvinnyt maa tarvitsi oikeasti asukkailleen kansallista itsetunnon - ja voimantunnetta jaksaakseen ponnistella maan rakentamisessa köyhin aineellisin eväin. Ja sehän selvisi ja hienosti sittenkin:)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #8

Kaija Kelhu, #8.
Hannes Kolehmaiesta ja Helsingin olympialaisista olen samaa mieltä. Urheilumenestys azntaa yhä vielä kansainvälistä näkyvyyttä.

Mutta joidenkin vaikkapa Afrikan maiden poliittiset ja taloudelliset ongelmat eivät ratkea, vaikka tummat juoksijat voittaisivat MM-kisoissa miten monta mitalia hyvänsä.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Kaija Kelhu, #2.
En ole lainkaan niin "urheiluhullu" kuin blogini ehkä antaa ymmärtää. Halusin nyt vain selvittää itselleni ja muillekin, miksi Yle selosti nämä kisat noin suurella volyymilla ja miksi ns. laatulehdetkin uhraavat urheilulle jopa kolmanneksen palstamäärästään.

Yritän myös kertoa, että huippu-urheilun säännöissä on paljon viilaamista. Ja äärinationalistinen urheilujournalismi on kaikkea muuta kuin objektiivista ja totuudellista.

Ja sitten vielä urheilu ja raha. Monet lajit ovat oikeita mafian pesiä. Yleisurheilu ei ole ollenkaan pahmipia. En yksinkertaisesti voi ymmärtää, miten jostakin potkupalloilijasta voidaan maksaa "siirtosummana" satoja miljoonia.

Urheilutähtien palkkioita käyttävät jopa okyeliitin lurjutelijat "mallinaan", kun he yrittävät perustella käsittämättömiä bonuksiaan.

Olen myös sitä mieltä, että valtioiden ei periaatteessa pitäisi sijoittaa suuria summia huippu-urheiluun. Paljon tärkeämpää on tukea kansalaisten liikuntaharrastuksia ja sellaisia otteluja, joissa kaikki pelaavat, myös kömpelöt, hitaat ja ylipainoiset.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Timo: "Urheilutähtien palkkioita käyttävät jopa okyeliitin lurjutelijat "mallinaan", kun he yrittävät perustella käsittämättömiä bonuksiaan."

Itseasiassa minä hyväksyn enemmän nämä pallonpotkijoiden ja formulakuskien jättimäiset palkkiot, kun heidän ansiostaan saadaan myöskin isot lipputulot lajille ja lajin kehitykseen. Voidaan kai sanoa, että he ovat maailmassa myöskin yhdenkäden sormilla laskettuja huippuja aloillaan? Suuryritysten johtajia on taa jollei miljoonia, niin ainakin satojatuhansia, joita tuskin kukaan edes tuntee nimeltä, kuten näitä Räikkösiä ja muita vastaavia alansa osaajia.

Pörssiyritysten toimitusjohtajien hyvyydestä ja poikkeuksellisista kyvyistä en olisi niinkään varma, että he kaikki ovat yrityksen menestyksen avaimia ja rahantuojia. Siinä on paljon sattumasta ja suhdanteista kysymys, kun jo seuraava vuosi voi taloudellisesti laahata taas pohjamutia ja tukijat huudetaan apuun...

Muuten olen pitkälti samaa mieltä kanssasi huippu-urheilun ikävistä puolista ja toivoisin maltillisempaa rahanjakoa, kuten jo kommentissani mainitsin. Kuuntelin tässä taannoin jonkun urheilupomon haastattelun, jossa hän sanoi keihäänheittäjien olevan jo 35-vuotiaina sisältä niin rikki, ettei heitoista enää juuri tule mitään. Sekin vielä!

Huippu-urheilijat ovat usein käyneet läpi lukuisia leikkauksia ja muita vammoja, vain liikaharjoittelun tuloksena ja moni tarvitsee myöhemminkin jatkuvasti lääkärinapua, vaikka ovat vielä nuoria ihmisiä. Ei vaikuta oikein viisaalta... On toki sanottu, että "voittajat" lisäävät kansallistunnetta ja muuta itsetuntoa, mutta eikö joku muu ala olisi ihan yhtä hyvä "hurrattavaksi". Tuskin muut maat meitä sen kummemmin ihailevat kansana, vaikka joku laji voitetaankin aina silloin tällöin?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #7

Kaija Kelhu, #7.
Minusta pallonpotkijoiden ja formulakuskien tähtietieteelliset palkkiot ovat käsittämättömiä. Sitä paitsi suomalaisetkin urheilutähdet käyttävät usein kaikenlaisia veroparatiisikeplotteluja hyväkseen. He eivät ole siis hyviä veronmaksajia. Monesti urheilusankarit putoavat tyhjän päälle, kun ura on ohi. Opinnot jäivät tekemättä.

Olen samaa mieltä siitä, että talouseliitin keplottelijoiden on täysin moraalitonta käyttää urheilusankareiden palkitsemista esikuvanaan. Se johtaa nykyisenkaltaiseen rämettyneisyyteen, moraaliseen rappioon.

Monet urheilulajit ovat tosiaankin kaikkea muuta kuin terveellisiä. Monien pallopelien säännötkin vaatisivat radikaaleja muutoksia.

Urheilu on kuitenkin vain leikkiä. Urheilusaavutusten sijaan valtioiden pitäisi kilpailla taistelussa korruptiota vastaan ja sananvapauden puolesta. Näillä aloilla Suomi on onneksi kärkipäässä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #9

Onhan näissä rahalajeissa kummallisuuksia. Kuten esimerkiksi se, että jos jääkiekossa suomalaissyntyinen NHL-pelaaja sattuu olemaan jäällä kun joukkue tekee maalin tai joukkueelle tehdään maali se uutisoidaan Suomessa.

Maamme-laulu liigapelien alussa on mielestäni alentanut juhlallisen laulun arvostusta. No, olen kai vanhanaikainen ja niuhotan tässä kohtaa.

Päivän uutisiin kuului, että huippu-urheilun tukea saavia lajeja vähennetään. Tavoitteena parempi menestys niissä lajeissa jotka tuen piiriin jäävät. Arvattavasti melkoinen kädenvääntö lajeista on menossa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #11

Tuure Piittinen, #11.
Olen myös ihmetellyt urheilujournalismin nationalistista tyyliä. Minustakin kansallislaulujen esittäminen maaottelujen yhteydessä on banaalia.

Urheilun tuki olisi suunnattava ennen kaikkea kansanterveydelle.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset