TimoUotila1 Elämän tragikomediaa

Vuosi 1918 nykyrunon traumana

  • Kuva 1: Seitsemän runoilijan kokoelma vuodesta 1918.
    Kuva 1: Seitsemän runoilijan kokoelma vuodesta 1918.
  • Kuva 2: Jorma Vakkurin graafisen runon Ristilippu voi lukea lukemattoman monella tavalla.
    Kuva 2: Jorma Vakkurin graafisen runon Ristilippu voi lukea lukemattoman monella tavalla.
  • Kuva 3: Seitsemän runoilijaa lukee tekstejään Helsingin Työväenopistolla. Kuva: Timo Uotila.
    Kuva 3: Seitsemän runoilijaa lukee tekstejään Helsingin Työväenopistolla. Kuva: Timo Uotila.
  • Kuva 4: Jorma Vakkuri ja hänen taulujaan. Kuva: Timo Uotila.
    Kuva 4: Jorma Vakkuri ja hänen taulujaan. Kuva: Timo Uotila.

# Suomessa on varsin ahkerasti ja melkoisen monipuolisestikin muisteltu sadan vuoden takaista 1918 tragediaa. Näinä päivinä olen kuunnellut mm. Yle Radio 1:n Äänien kirjaa 1918https://areena.yle.fi/1-4462469

 

# Noista vuoden 1918 tapahtumista on julkaistu paljon mielenkiintoista. Suosittelisin erästä hanketta, joka on jäänyt julkisuudessa aivan liian vähälle huomiolle.

   Kyseessä on runokokoelma, joka julkistettiin Helsingin Työväenopistossa 15.5.2018 eli samana päivänä, kun sodan loppumisesta tuli kuluneeksi 100 vuotta. Teoksen nimi on Neljänteen polveen, sata suomalaista runoa vuonna 1918 + 100. Kirjan kotisivut www.neljanteenpolveen.com  ja julkinen Facebook-sivu https://www.facebook.com/neljanteenpolveen/

   Runoilijoita on antologiassa seitsemän, heistä hankkeen vetäjänä on kuvataiteilijanakin tunnettu Jorma Vakkuri.  Antologiassa on 5 osastoa. Teoksen kaikissa runoissa on jotain nykyarjessa tuntuvaa, joka jollain tavoin viittaa sisällissotaan.  Osasto 1. viittaa sodan syihin, 2. itse sotaan, 3. sodan välittömiin vaikutuksiin, 4. sodan kerrannaisvaikutuksiin ja 5. siihen, onko jotain opittu.

   Osastojen nimet ovat: 1. Jäätä, leipää vai viiniä, jäkälää sentään, 2. Maassa veli ja sisko, maassa, 3. Perusluottamus railolla, 4. Sovintolehmä ei ammu ja 5. Sisällisrauhaa. Kaikki runot ovat nykyarjessa ja pohjateemana on usko kestävän rauhan mahdollisuuksiin.

 

# Runoilijoita on siis seitsemän, hyvin erilaisia ja toisiaan täydentäviä.

   Keskityn tässä Jorma Vakkuriin, jonka  runot ovat jo muodoltaan erikoisia ja erilaisia. Eihän tässä näin pitänyt käydä on muodoltaan kuin proosateksti, A4 ilman kappaleita, pelkkä kirjainneliö. Sen keskellä sanotaan: Kilometrien leipäjonot tänään – kilometrien perunajonot eilen sata vuotta sitten. Onko siis juuri mikään muuttunut?

   Lensiko jokin ohi? on näistä muodollisesti perinteinen runo, melkein einoleinoa. Saatiin piispa esittää tiukan kysymyksen: Antaako kirkko anteeksi, että oli Sisällissodan lähiosapuolena opeistaan piittaamatta?

   Runossa Ei saa koskea! puhutaan Suomenlinnasta; ”Telotettiiks kaik kaheksantuhatta? Monet ehti kuolla jo ennen teloitusta!”. Mieleeni työntyi Jarl Hemmerin teokseen perustuva Toivo Särkän ohjaama elokuva 1918 - mies ja hänen omatuntonsa vuodelta 1957. Silloin tuosta traagisesta vuodesta oli kulunut vain 39 vuotta – yhtä vähän kuin nyt vuodesta 1979.

   Runossa PAHAN POP käytössä on sanojen peittotekniikka. Runossa kysytään, miten vankeja ruokittiin Tammisaaren vankileirillä. Ruotsinkielinen vastaus on yliviivattu: Syökööt toisensa!

   Tähdistä tullut, tähtiin virtaat -runo on muotoiltu siten, että noiden sanojen väliin sijoitetaan eri tekstejä yhdisteltäviksi.

   Varsinainen runsaudensarvi on viimeinen runo Ristilippu (Kuva 2). Se on samalla graafinen taideteos. Ruutujen värit ovat valkoinen, harmaa, keltainen, punainen ja musta. Ruuduissa olevia tekstejä voi lukea lukemattoman monessa järjestyksessä. Ristilipussa ei kyllä ole siniristilippua. Jos haluaa - tai vaikka ei haluaisikaan - neliössä näkee myös hakaristilipun ja Saksan lipun värit. Voi miettiä oliko se tarkoitus.

   Jorma Vakkurin runot ovat muodoltaan ja sisällöltään syvällisiä ja ajatuksia herättäviä. Antologiassa on lukuisia muitakin hienoja ja koskettavia runoja.

   Teosidea syntyi Runopohtimet-lukupiirissä. Tästä informoitiin lähes sataa eri runoyhteyksissä toistensa teksteihin tutustunutta runoilijaa. Tuosta ryhmästä valittiin nämä runoilijat: Mari Hanhiniemi, Malena Lahtimies, Tuomas Mänttäri, Elias Sormanen, Sirkku Suontausta-Kylänpää, Risto Vaissi ja Jorma Vakkuri. Kansien ja sisuksen kuvat ovat Elias Sormasen. Kustantaja: BoD, Helsinki.

 

Kuva 1: Seitsemän runoilijan kokoelma vuodesta 1918.

Kuva 2: Jorma Vakkurin graafisen runon Ristilippu voi lukea lukemattoman monella tavalla.

Kuva 3: Seitsemän runoilijaa lukee tekstejään Helsingin Työväenopistolla. Kuva: Timo Uotila.

Kuva 4: Jorma Vakkuri ja hänen taulujaan. Kuva: Timo Uotila.  

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kuka seisoo paljain jaloin
maaliskuun lumessa,
kenen alushousut murheellisesti tuulessa lepattaa,
mistä se tuli tuo tuntematon kuka häntä jää kaipaamaan,
kun voittajan kiväärit kohoaa ja laukaus kajahtaa...

https://www.youtube.com/watch?v=v2YnoC858II

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juha Kuikka, #1.
Kiitos linkistä. Tuo musiikki sopii kyllä tähänkin yhteyteen.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Vallankaappaus ei tietenkään kuulu demokratiaan. Mutta Suomen vähävaraisilla työläisillä ja melkein maaorjuudessa elävillä torppareilla oli todellista aihetta tilanteensa korjaamiseen.
Kapinan kukistaminen oli valitettavan väkivaltainen ja verinen prosessi. Samanlaisia tilanteita oli monessa Itä-Euroopan maassa. Vain Suomessa demokratia saatiin toimintaan maailmansotien välisenä aikana.
Joka tapauksessa on väärin sanoa, että punaiset olisivat pyrkineet stalinistiseen terroriin. Yhtä väärin on väittää, että valkoiset olisivat pyrkineet Hitlerin hirmuvaltaan.

http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257969...

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset