TimoUotila1 Elämän tragikomediaa

Aleksanteri II, Lenin ja Erkki Tuomioja (70)

  • 1. Erkki Tuomioja ja intialainen professori Romila Thapar Helsingin historiatapahtumassa. 
Kuva: Timo Uotila
    1. Erkki Tuomioja ja intialainen professori Romila Thapar Helsingin historiatapahtumassa. Kuva: Timo Uotila
  • 2. Aleksanteri II:n patsas Helsingin Senaatintorilla. 
Kuva: Timo Uotila
    2. Aleksanteri II:n patsas Helsingin Senaatintorilla. Kuva: Timo Uotila
  • 3. Historioitsijat Sergei Zhuravlev (vas.), Kimmo Rentola ja Henrik Meinander esittelevät suomalaisia ja venäläisiä näkemyksiä vuodesta 1917.
Kuva: Timo Uotila
    3. Historioitsijat Sergei Zhuravlev (vas.), Kimmo Rentola ja Henrik Meinander esittelevät suomalaisia ja venäläisiä näkemyksiä vuodesta 1917. Kuva: Timo Uotila

# Historiantutkija, pitkäaikainen ulkoministeri ja maailmanparantaja Erkki Tuomioja pani komeassa kansanvälisessä konferenssissa alulle verkoston Historioitsijat ilman rajoja (Historians without Borders). Minulla oli ilo ja kunnia olla paikalla tuossa tapahtumassa toukokuun loppupuolella Helsingissä. Teemana oli historian käyttö ja väärinkäyttö.  Kannatan lämpimästi tuota ideaa. Historioitsijoiden on liityttävä maailmanparantajina lääkärien ja journalistien joukkoon: http://timouotila1.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/217933-erkki-tuomioja-ajaa-historiaa-rauhan-asialle

   Luin Erkki Tuomiojan 70-vuotispäivän aattona puheen jonka Tuomioja piti Tampereella uusitun Lenin-museon avajaisissa.

   Presidentti Sauli Niinistöltä kysytään, onko näin Ukrainan kriisin ja pakotteiden keskellä sopivaa tavata Venäjän yksinvaltiasta Sergei Putinia. Tuomiojalta voi kysyä, onko EU-Suomessa enää sopivaa pitää yllä Lenin-museota. Tuomiojan puhe antaa perusteita sille, että Leniniä todellakin kannattaa muistella Suomessa vuonna 2016 – ja varsinkin vuonna 2017.

   Tuomioja sanoi: ”Se että historia voi tällaisia konflikteja aiheuttaa ja ylläpitää on liiankin totta, mutta olisi aivan väärin kuvitella että ratkaisu olisi unohtaminen. Yritykset unohtaa ja haudata oma (tai naapurien) historia on hyvä tapa luoda zombeja..”

   Se on laittamattomasti sanottu.                                      

 

Venäjän tsaari Aleksanteri II yhä Helsingin ykköspaikalla

# Sitten Tuomioja tulee tällaisiin mielenkiintoisiin tuumailuihin:

”Suomi on harvoja maita maailmassa joka ei ole kohta satavuotisen itsenäisyytensä aikana läpikäynyt sellaisia äkillisiä tai väkivaltaisia vallansiirtoja, jotka muualla ovat johtaneet puhdistuksiin, patsaiden kaatamisiin ja historian uudelleenkirjoittamiseen. Olen käyttänyt hienona esimerkkinä historian kunnioittamisesta sitä, että meillä seisoo edelleen valtakunnan arvokkaimmalla paikalla Helsingin senaatintorilla Aleksanteri II:n patsas. En tosin ole varma seisoisiko se enää ja olisinko siihen yhtä tyytyväinen jos kyseessä olisi Nikolai II:n patsas.”

   Tuota Aleksanteri II:n patsasta olen minäkin miettinyt monen monet kerrat. Minusta se antaa Suomesta monille ulkomaalaisille turisteille ja vierailijoille väärän mielikuvan. Eivät monetkaan ulkomaalaiset tiedä, että Aleksanteri !!:n aikana suomen kieli sai Suomessa virallisen aseman ja että hänen aikanaan Suomi sai oman rahan. Puolalaiset näkevät Aleksanteri II:ssa Varsovan pyövelin, joka kukisti verisesti kapinan ja poisti Puolan itsehallinnon rippeet. Hänen aikanaan myös taisteltiin Krimistä niin kuin tänäkin päivänä.

   On muistettava, että Aleksanteri II nostettiin Senaatintorille v. 1894 jonkinlaisena protestina hänen seuraajilleen, jotka olivat aloittamassa Suomen venäläistämispolitiikan.

 

Onko Tampereen Lenin-museo paikallaan?

# Entä sitten Tampereen Lenin-museo? Onko sellainen sopiva EU-Suomeen? Olisin hiukan samalla kannalla kuin Tuomioja:

”Suomessa ei ole ollut Lenin-patsaita, mutta Lenin-museo on ollut, ja molempien osalta hyvä niin. Kuvamme ja käsityksemme kaikista historiallisista ilmiöistä ja henkilöistä muuttuu ja tarkentuu uusien tietojen ja uusien olosuhteiden myötä. On siten ollut korkea aika uusia myös Lenin-museo.”

   Historioitsijat ilman rajoja –tapahtumassa käytiin erittäin mielenkiintoinen keskustelu vuodesta 1917 Suomen ja Venäjän näkökulmasta.  Suomalaisina asiantuntijoina olivat professorit Henrik Meinander ja Kimmo Rentola venäläisenä historioitsija Sergei Zhuravlev.

   Rentolan Venäjä-näkemys oli suorastaan katkeran kyyninen. Meinander korosti, että Suomen historia oli ja on osa koko Euroopan historiaa.   

   Zhuravlev paljasti mielenkiintoista tietoa Putinin ”keisarikunnan” tunnelmista. Itsevaltias ei ole kuulemma vieläkään päättänyt, missä mielessä vuoden 1917 kahden vallankumouksen 100-vuotismuistoa juhlitaan – vai juhlitaanko juuri ollenkaan.

   Helmikuun vallankumous 1917 toi hetkeksi valtaan porvarilliset liberaalit. Mutta Suomen suuriruhtinaskunnassa elettiin kuin toisella planeetalla. Meillä oli valittu yleisillä ja yhtäläisillä äänillä eduskunta, jossa istui jopa naisia ja jossa sosialistinen Sdp oli välillä yksinään enemmistönä. Suomessa vieroksuttiin Aleksandr Kerenskin ”porvarihallitusta”.

   Suomi oli joidenkin venäläisten mielestä bolshevistipuolueen salainen koulutuskeskus. Lenin piileskeli Kerenskin hallitusta kesällä 1917 melko pitkään Helsingissä, kunnes pani pienellä joukolla Pietarissa pystyyn bolshevistivallankumouksen. Suomi neuvotteli sitten diplomaattisen liukkaasti Leniniltä itsenäisyyden. Stalin olisi kuulemma jo silloin ollut vastaan. Ilmankos monet venäläiset pitävät suomalaisia ovelina. Meillä samaa taitoa kutsutaan usein suomettumiseksi. 

   Uusitun Lenin-museon avajaisissa Tuomioja sanoi:

”50-luvun lopulla elettiin kautta jolloin Neuvostoliitossa valtiollinen historiantulkinta perustettiin dikotomiaan hyvä Lenin, paha Stalin, ja juuri tähän Kekkosen puhe oivallisesti liittyi. Tänään tilanne on taas Venäjällä kääntynyt osin päinvastaisen paha Lenin, hyvä Stalin -narratiivin omaksumiseen. Siinä Leninin vallankumouksen historialliseksi virheeksi nähdään Venäjän imperiumin hajottaminen ja Stalinin ansioksi sen osittainen palauttaminen ja Saksan lyöminen suuressa isänmaallisessa sodassa.”

Erkki Tuomiojan mielestä Suomi ei sietäisi Nikolai II:n patsasta tai Stalin-museota. Olen täsmälleen samaa mieltä.

Parhaat onnittelut Erkki Tuomiojalle hänen merkkipäivänään.

 

Kuvat:

1.

Erkki Tuomioja ja intialainen professori Romila Thapar Helsingin historiatapahtumassa.

Kuva: Timo Uotila

2.

Aleksanteri II:n patsas Helsingin Senaatintorilla.

Kuva: Timo Uotila

3.

Historioitsijat Sergei Zhuravlev (vas.), Kimmo Rentola ja Henrik Meinander esittelevät suomalaisia ja venäläisiä näkemyksiä vuodesta 1917.

Kuva: Timo Uotila

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aleksanteri Toinen oli ehkä ainoa "Ryssänmaan" hallitsijoista, joka oli täysin suopiollinen Suomelle. Hänen kaudestaan juontaa juurensa myös usein esitetty käsitys Suomen autonomian ajan siunauksellisuudesta. Mutta kuten totesit, Aleksanteri toisenkaan suopiollisuus ei johtunut hänen empatiastaan, vaan maailmapolitiikasta. Puolalailisille hän todellakin edustaa samaa kuin Nikolai Toinen suomalaisille.

Vastavuoroisesti suomalaiset olivat suopiollisia Aleksanteri Toisen Venäjälle ja taistelivat Krimin sodassa fästingin muurit raikuen engelsmanneja ja ranskalaisia vastaan täysiverisinä venäläisinä.

Tiernapojat laulavat vielä tänäkin päivänä ylistystä Aleksanteri Toiselle joulukaduilla.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juha Kuikka, #1.
Suomalaiset olivat ilmeisesti "kilttejä" tsaarin alamaisia, minkä ansiosta Suomi saattoi säilyttää autonomiansa ja ruotsalaismallisen hallintonsa. Meillä ei esiintynyt pahemmin kapinahenkeä edes vallankumousvuosina 1830 ja 1848.

Suomalaiset tosiaan taistelivat Venäjän puolella Oolannin sodassa. Pelkäänpä, että Puolan kapinaa kukistamassakin oli suomalaisia upseereita.

Palkaksi lojaalisuudestaan suomalaiset saivat etuja. Jopa Alaskan kuvernööreinä oli kaksi suomalaista.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

"Itsevaltias ei ole kuulemma vieläkään päättänyt, missä mielessä vuoden 1917 kahden vallankumouksen 100-vuotismuistoa juhlitaan – vai juhlitaanko juuri ollenkaan." Eilisessä kahden presidentin TV ja radiolähetyksessä Putin sanoi, että juhlimme yhdessä ensi vuonna. Silloin kyllä korvaani särähti pahasti. Ihan eri juhlat ihan eri syystä, ei mielestäni ole mitään syytä yhteiseen juhlaan. Toivottavasti noiden sanojen takana ei ketun viekkautta ollut. Muutoin sille kyllä tuntui. Oveluutta on kummassakin maassa, niinkuin on ollut suomalaisillakin tietyissä merkittävissä historian tilanteissa aikanaan.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Irja Laamanen, #3.
Huomasimme, että Putin otti kantaa tuohon ensi vuoden satavuotismuistoon. Venäjällä mietitään, miten kannattaisi muistella vuoden 1917 helmikuun ja lokakuun vallankumouksia. Neuvostokaudella juhlittiin vain Leniniä ja lokakuuta, "työväenvaltaa". Nyt näköjään haluttaisiin joka käänteessä juhlia ennen kaikkea Venäjän maantieteellistä suuruutta. Sellaiset juhlat eivät ole Suomen paikka.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mitähän juhlimista todellakaan nykyvenäjällä periaatteessa on vuodessa 1917? Tietysti voisi ajatella, että siellä juhlittaisiin Kerenskin porvarihallituksen muodostamista ja tsaarin vallan kukistumista. Mutta paljon suurempi juhlan aihe nykyvenäjälle perustuslaillisesti pitäisi olla itsenäistyminen Neuvostoliitosta vuonna 1991.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #5

Juha Kuikka, #5.
Venäjän historia on todella täynnä paradokseja. On todella erikoista, että Lenin ja Stalin ovat vaihtaneet pahiksen ja hyviksen paikkaa. Viimeistään Hrushtshevin ajoista alkaen Stalin on ollut varsinainen pahis. Nyt hän on noussut jälleen hyvikseksi. Putinia varmaan harmittaa, että Stalinin patsaat tuli kaadettua...

Entä sitten vuosi 1991? Silloin Boris Jeltsin tosiaankin "vapautti" Venäjän Neuvostoliiton pakkopaidasta, jos niin haluaa nähdä. Putin ei tietenkään halua.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #5

Suomessa vieraillessaan Putin sanoi Ylen mukaan: klo 18:47: Putin muistutti yhteisestä historiasta. "Historiassamme on erilaisia ajanjaksoja. Venäjä oli ensimmäinen valtio, joka tunnusti Suomen itsenäisyyden." Ensi vuonna tulee 100 vuotta täyteen Suomen itsenäisyyttä, Venäjä aikoo juhlia sitä Suomen kanssa.
klo 18:46: Putin: Katsomme Suomen olevan meidän ensisijainen kumppani. Suhteemme perustuvat ystävyyden ja hyvän naapuruuden pohjalle.

Meidän pitää todella harkita, kannattaako tuota juhlia yhdessä. Jos kerran "pahis" Lenin antoi meille itsenäisyyden tunnustuksen, mitä tekee "hyvis" Stalin?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #7

Kuulostaa kolkolta tuo ilmoitus, että Venäjä aikoo juhlia sitä yhdessä Suomen kanssa. Liekö samaan tyyliin kuin oli tarkoitus joulukuussa 1939 juhlia Helsingissä.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #8

Juha Kuikka, #8.
Karmeita muistoja historian hämäristä tosiaan.

Jos mennään vielä kauemmas menneisyyteen, huomataan, että Napoleon on Suomenkin pahis. Hän se yritti pakottaa Ruotsinkin mannermaansulkemukseen Englannin nujertamiseksi. Aleksanteri I sai Tilsitissä v. 1807 tehtäväkseen pakottaa Ruotsi kuuliaiseksi. Palkaksi Venäjä saisi itäisen Ruotsin, tämän maan, jota me nykyään kutsumme Suomeksi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #9

Tuosta onkin hyvä jatkaa kysymyksellä, mitä Suomelle olisi seuraavien vuosisatojen kuluessa tapahtunut osana Ruotsia.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #10

Tuomo Kokko, #10.
Toivottavasti olisimme saaneet yhtä pätevät johtajat kuin Ruotsi, joka on selvinnyt noista Napoleonin sodista lähtien taistelujen ulkopuolella. Toisen maailmansodan aikoina Ruotsin taktiikkana oli "ruotsittuminen" suhteessa Hitlerin Saksaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #11

Automaattisesti olisimme saaneet samat Ruotsin hallitsijat.

Tietysti joku voi spekuloida sillä mikä Suomen kansan olemassaolon status olisi tänä päivänä verrattuna nykyiseen, mutta jos vertailukohdaksi otetaan Norja, jonka kieli on vain "ruotsin murre" ja joka kuitenkin itsenäistyi yli sata vuotta sitten, niin en tältä pohjalta alkaisi kovinkaan hirmuisena skenaariona pitämään sitä, että Suomi olisi jäänyt Ruotsin yhteyteen sen sijaan, että meidät liitettiin Venäjään.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #12

Juha Kuikka, #12.
Tämä on tällaista spekulaatiota siitä mitä olisi tapahtunut ellei olisi tapahtunut niin kuin tapahtui. Mahdollisesti Suomi olisi jäänyt Ruotsin yhteyteen, madollisesti ei.

Nyt muuten Suomen kannattaisi uudelleen lähestyä Pohjoismaita. Ne voisivat muodostaa maailmanvaliovaltioiden yhteisön, joka voisi tarjota myös Suomelle turvaa. Pelkkä liitto Ruotsin kanssa ei riitä. Pahinta on, että Ruotsi ei ole edes valmis tuollaiseen liittoon, niin kuin kävi ilmi Kultarannan keskusteluissa. Ruotsi katsoo, että tuollainen liitto heikentäisi Ruotsin asemaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Patsaat ja muistomerkit ovat herkkä asia. Muualla niihin suhtaudutaan paljonkin tunteenomaisemmin kuin meillä. Kesäkuun 16. päivänä Pietarissa paljastettiin Mannerheimin muistolaatta, niin kuulitte tosiaan oikein, Mannerheimin muistolaatta.

On sinänsä erikoista, että Putinin kotikaupungissa paljastetaan Mannerheimille muistomerkki. Syynä on varmaan se, että Mannehrheimhan taisteli uskollisena tsaarin upseerina Venäjän suuruuden puolesta. Se ilmeisesti riittää nykyään juhlinnan aiheeksi Venäjällä.

Mutta Mannerheimilla on Leningrad-Pietarissa myös paljon vastustajia. Sitä todistaa se, että Mannerheimin muistolaatta on jo ehditty töhriä moneen kertaan. Asiasta kertoi täällä Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000012039...

Venäjällä asia on ollut jo monet päivät lehtien ja nettisivujen aiheena.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset