*

TimoUotila1 Elämän tragikomediaa

Juhlaviikoilla kulttuuria samaan aikaan molemmille korville

  • Kiinan Punainen naiskomppania Helsingin Senaatintorilla. Kuva: Timo Uotila
    Kiinan Punainen naiskomppania Helsingin Senaatintorilla. Kuva: Timo Uotila

# Ajoittain kuuntelen kahtakin radio-ohjelmaa samaan aikaan. Toinen menee nappikuulokkeella oikeasta ja toinen vasemmasta korvasta sisälle. Jommassakummassa korvassa kerrottiin hiljattain Sibeliuksen kuudennen sinfonian synnystä. Sain lisätietoa tästä teoksesta, joka on tähän asti ollut minun mielestäni Sibeliuksen sinfonioista seitsemänneksi paras. Kotona kököttäjäkin saa kulttuuria eri kanavilta kukkuramitoin.

   Näinä päivinä Malmin lentokentän melu oli kyllä lentonäytöksen takia niin voimallinen, että kummankaan nappikuulokkeen kulttuurianti ei mennyt korvasta sisälle.    

   Ovat myös tarjolla Helsingin juhlaviikkojen runsaudensarven antimet. Illaksi minulla oli lippu Helsingin juhlaviikkojen konserttiin Musiikkitaloon. Lähdin jo etuajassa. Halusin ensin kuulla Senaatintorilla, millaisen kappaleen metallikitaristi Alexi Laiho oli säveltänyt itselleen ja sadalle kitaristille. Tuo tilaisuus oli kuitenkin niin suosittu, että lähelle päästäkseen olisi pitänyt tulla paikalle vähintään tuntia aikaisemmin, En päässyt edes Unioninkadulla saakka. Jouduin seisoskelemaan tiheässä joukossa Hallituskadulla. Joku kiipeili vaarallisesti korkealla kirkon terassilla päästäkseen näkemään jotain. Tunnelmaa kyllä riitti. Tosin meikämies on väärä henkilö sanomaan mitään syvällistä hevikitaristien musiikillisesta annista.

 

# Lähdin Musiikkitalolle. Ohjelmassa oli Benjamin Brittenin War Requiem. Sen tarjosivat Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro sekä poikakuoro Cantores Minores. Kapellimestariksi oli esitteessä mainittu Michael Güttler, mutta paikalle ilmaantuikin Leif Segerstamin muhkea hahmo. Tenorina esiintyi Jeremy Ovenden. sopraanona korkealla ylätasanteella Claire Rutter ja baritonina Stephen Gadd.

   Brittenin kuolinmessu on vaikuttava teos jo aiheensa puolesta. Siinä muistellaan maailmansotien hulluutta. Tuosta perussanomasta me kaikki voimme olla samaa meiltä. Musiikin teho perustuu kuorojen, solistien ja orkesterin vuorottelulle paremminkin kuin mieleen painuviin melodioihin. Tämä on teos, joka pitäisi kuunnella vähintään muutamaan kertaan, jotta sen koko valovoima paljastuisi.

   Nälkä uhkasi jo ennen esitystä. Ostin Musiikkitalolta sämpylän, josta ehdin syödä vain puolikkaan ennen konserttia. Onneksi löysin muovipussin, joten sain toisen puolikkaan taskuuni esityksen ajaksi.

   Sielunmessun jälkeen kiirehdin vielä takaisin Senaatintorille. Siellä esitettiin suuressa teltassa kiinalainen balettiklassikko Punainen naiskomppania. Se oli näyttävä ja vaikuttava teos. Jotkut ovat kauhistelleet, että sen kantaesitys oli v. 1964 ja se on luotu kulttuurivallankumouksen tarpeisiin. Tuo ”kulttuurivallankumous” on ihmiskunnan historian synkimpiä tapahtumia, jolla sinänsä ei ole kulttuurin kanssa mitään tekemistä. Mutta nautimmehan jatkuvasti myös Richard Wagnerin oopperoista, vaikka tiedämme, miten niitä jumaloitiin Saksan kolmannen valtakunnan helvetissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tämän sunnuntain Helsingin Sanomissa sivuilla C16-C17 on komea juttu näistä juhlaviikkojen avajaispäivän esityksistä. Vesa Sirén tietää kertoa, että ylikapellimestari Michael Güttler kaatui pyörällä ja joutui sairaslomalle, jolloin Leif Segerstam komennettiin johtotehtäviin.

Jukka O. Miettinen on kanssani samaa mieltä, että Punainen naiskomppania on upea ja näkemisen arvoinen esitys. Hän myös pohtii, pitäisikö meidän syrjiä fasisteja liehitelleiden Italian modernistien merkkiteoksia.

Taitelijat ovat usein köyhälistöä. Heidän on otettava leipä siltä pöydältä, jolta sitä sattuu milloinkin tipahtamaan.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Keskiviikon 12.8. Helsingin Sanomissa sivuilla B1-B3 pohditaan Sibeliuksen ja eräiden muiden suomalaisten kulttuurihenkilöiden natsisympatioista, joissa olisi vielä paljon penkomista, kirjoittaa Veijo Murtomäki. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1439261961824

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Natsiaate on tänä kesänä lyönyt mediassa läpi jos ei ideologiana sinänsä, niin tausta-aiheena yhden sun toisen henkilön historiaa kaiveltaessa.

Isäni Arvo Kokko (1918-2002, natsiyhteytenä SS-vapaaehtoisuus 1941-1943) kuunteli Aleksis Kiven Sydämeni laulua kuoroesityksenä, ja totesi liikuttuneena: "Kyllä Sibelius oli Säveltäjä!" Näin viekkaasti se kansallissosialismi kietoi otteeseensa niin tavikset kuin kulttuurijulkkiksetkin.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tuomo Kokko, #3.
On hyvä, että historiaa käsitellään ennakkoluulottomasti, ei vain natsiaikaa vaan vähitellen suomettumistakin.

Suomen SS-joukot ovat erään aikakauden ilmiö. Suomi oli silloin todella pahassa puristuksessa. Taitelijatkin joutuivat silloin hankkimaan elantonsa sieltä mistä sitä hiukankin oli tarjolla.

Sibeliuksen Sydämeni laulua voi jokainen kuunnella omilla korvillaan ja omalla mielellään. Aina se koskettaa, jos inhimillisyyttä on rahtunenkaan jäljellä.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset